Kolme viikkoa edellisestä tekstistä, ja aika on vierähtänyt kuin siivillä. Aika tuntuu tätä nykyä menevän vaan niin nopeasti. Mutta vaikka aika juokseekin, ja itse yritän pysyä perässä, ei ihmeitä kuitenkaan ole ehtinyt tapahtumaan tässä taloudessa. Minni on oma herttainen itsensä (ainakin minun mielestä), neidit totuttelevat edelleen toistensa läsnäoloon ja juttua Minnillä riittää kuin missäkin puheseminaarissa.
Edellisessä postauksessa lupailin vähän videon pätkää, jos tuo Minnin sanainen arkku aukeaa kameran edessä, mutta se suunnitelma jouduttiin nyt laittamaan toistaiseksi jäihin. Mikä on toistaiseksi, sen määrittää puhelimen takuuhuollon kesto. Mokoma otti ja levisi, eli ainoa kiitettävän videokuvauksen omaava laitos on nyt toistaiseksi pois pelistä. Facebookin puolelle tulee kuitenkin vanhaan malliin päiviteltyä Minni parhaita heittoja.
Tänään kun iltapäivällä palailin töistä, oli Minni ollut muutaman tunnin kotosalla omissa oloissaan. Vastaanotto oli myös sen mukainen, ja neidille normaaliin tapaan ensimmäisenä häkistä kuuluikin "moikkamoikat ja heippaheit". Siinä Minnin kanssa sitten aterioitiin hiukan välipalaa. Minni mussutti tomaattia ja sen lisäksi keskittyi ryöstämään voileivästäni kaiken juuston mitä vain suinkin pystyy. Pienen iltapäiväulkoilun jälkeen Minni sai siirtyä kuitenkin luksusyksiöönsä leikkimään leluilla ja odottamaan alkuiltaa kunnes saavuin harrasteiden parista takaisin kotiin.
Ilta onkin mennyt rapsutusten, kutittelujen ja leikkimisen parissa. Kuin myös blogitekstin kirjoituksen terrorisoinnin parissa. Toki myös myöhäinen päivällinen oli itselleni ajankohtainen ja Minni lyöttäytyi seuraan norkoilemaan lautasen ääreen. Tarjoamani keitetty riisi ei kuitenkaan kelvannut tuolle harmaalle nirppanokalle, vaan sen silmissä kiilui minun paneroitu kanafileeni, jota se toistuvasti yritti kaapata. Noin kymmenen minuutin estelyn jälkeen en enää jaksanut vastustella jatkuvia ryöväysyrityksiä, vaan annoin Minnin valita haluamansa palasen. Neiti nakerteli palasen hitaasti ja hartaudella, syötyään pyyhki nokkansa jonka jälkeen kuului tomera "Kiitos!". Hmmh.. Jos ruokailutavat nyt hiukan *usee, niin ainakin kiittää osaa! ;) Nyt Minni ja Miika kuittaa ja keskitytään telkkarin tuijotteluun ja niihin rapsutuksiin mihin kumpikaan ei kyllästy varmaan koskaan :)
Untuvien pölinää, kovia ääniä ja sekalaista höpöttelyä, siitä on tämän papukaijatalouden arki tehty. Blogissa seurataan Afrikan harmaapapukaija Minnin ja omistajansa yhteiseloa.
