Soveltuuko harmaapapukaija ensimmäiseksi lemmikkilinnuksi?

Otsikon kysymys on sellainen, johon törmää usein papukaijoja käsittelevillä forumeilla. Ja mielipiteitä asian osalta on melkein yhtä paljon, kuin mielipiteiden kirjoittajiakin. Päälinja vastauksien osalta jakautuu kuitenkin selvästi kahteen eri ryhmään, puolesta ja vastaan. Toki myös välimallin vastauksia on tarjolla. Tästä sain ajatuksen tämän tekstin kirjoittamiseen, koska käsitteleehän blogini pääasiassa harmaapapukaijoja, ja sellaisen kanssa elämistä. Tiedän sen, että en pysty käsittelemään tätä aihealuetta välttämättä niin laajasti kuin sitä voisi, mutta herätellään nyt kuitenkin hiukan ajatuksia.

Lukiessani forumeita tämän asian osalta, olen huomannut kovin monien tyrmäävän suoraan ajatuksen harmaapapukaijasta ensimmäisenä lintuna. Syyksi tähän tyrmäämiseen on usein sanottu lajin vaativuus. Itse näen asiat kuitenkin siltä kannalta, että mikä tahansa papukaijalaji on omalla tavallaan vaativa, aivan sama onko kyseessä sitten neitokakadu vai ara. Oli lintu iso tai pieni, se vaatii lajilleen tyypillistä hoitoa. Itse en näe neitokakaduissa ja harmaapapukaijoista muuta yhteistä kuin että ne ovat molemmat papukaijoja. Eroa lajeilta löytyy sitäkin enemmän niin käyttäytymisen, älykkyyden, äänekkyyden, tilan tarpeen kuin aikaansa saaman sotkun osalta. Ja tässä on vain pieni määrä näitä eroavaisuuksia.

Kärjistetään tätä asiaa nyt hieman kaverini sanojen avulla: ”Miksi harjoitella seurakoiralla, jos haluaa harrastaa palveluskoiratoimintaa?” Eli miksi hommata neitokakadu, jos haluaa harmaapapukaijan? Itse en kannata minkään harjoituskappaleiden ottamista, jos lopullinen lajivalinta tulee olemaan aivan jokin muu. Pidetään tätä neitokakadua nyt vaihtoehtoisena lintuna, eikä sotketa mukaan enää muita lajeja. Neitokakadut voivat elää jopa 20 vuotta. Miksi sitoutua johonkin lajiin niin pitkäksi aikaa, jos se ei ole se laji mikä itseään viehättää? Varsinkin jos ei halua paneutua useampaan eri lajiin.  Ennemmin panostaa sitten 120-prosenttisesti suoraan siihen omaan lajivalintaan.

On toki totta, että harmaapapukaijat ovat vaativia lintuja, mutta riittävällä perehtymisellä lajin ominaisuuksiin ja tarpeisiin, voi yhteisestä elosta saada aikaan toimivan kokonaisuuden. Itselleni Minni on ensimmäinen ihan oma lintu, josta olen joutunut vastuun kantamaan kokonaan itse. Enkä menisi sanomaan että mitään kauheaa paniikkia olisi linnun vaativuuden takia tullut missään vaiheessa. Toki uusia asioita on vastaan tullut, mutta niistä on selvitty ilman ongelmia. Aikaisempaa hoitokokemusta minulla on neitokakaduista, kauluskaijoista ja tanimbarinkakaduista. En kuitenkaan näe että tämä aikaisempi kokemus olisi valmistanut minua harmaapapukaijaan millään muulla tapaa, kuin opettamalla linnun hoitamisen perusjutut.

Papukaijojen hoitamisen perusteet ovat melko samanlaiset jokaisella lajilla, ja perusjuttujen jälkeen tulevat sitten lajikohtaiset vaatimukset. Näitä et voi oppia muuten kuin lukemalla ja kysymällä. Sen jälkeen kun olet haalinut itsellesi tarjolla olevan tiedon lajista, ei lisäoppia saa enää muulla tavalla kuin olemalla tekemisissä itse eläimen kanssa. Suositeltavaa on tutustua lajiin käymällä jonkun luona kylässä, joka omistaa harmaapapukaijan. Kymmenen vierailukerran jälkeen lajista on saanut jo jonkinlaisen käsityksen, mutta se ei kuitenkaan ole vasta kuin pintaraapaisu lajiin. Lisäksi on muistettava, että jokainen lintu itsessään on yksilö, ja käyttäytyvät myös omalla yksilöllisellä tavallaan. Lisäksi itse olen havainnut että Minnin käytös on aivan erilaista silloin, kun kylässä on vieraita ihmisiä.

Koska Minni on nyt hyvinkin paljon sitä mieltä, että olen näppäillyt koneella tarpeeksi kauan, on aika vetää pakettia kasaan. Itse olen sitä mieltä, että harmaapapukaija soveltuu aivan hyvin ensimmäiseksi linnuksi. Tärkeintä on, että perehdyt lajin vaatimuksiin oikeasti kunnolla, sekä hankit itsellesi oikeanlaisen kuvan lajin käyttäytymisestä ja olemuksesta. Ei pidä tyytyä siihen kauniiseen kuvaan, että nuo istuvat tyytyväisenä pienessä häkissään ja höpöttelevät mukavia päivästä toiseen, koska asia ei ole näin. Harmaapapukaijat voivat elää useita kymmenia vuosia ja vaativat sinulta huolenpitoa, rakkautta ja sitoutumista koko elämänsä ajan. Tässä tekstissä on vain murto-osa siitä, mitä elämä tuon lajin kanssa on, mutta esitä itsellesi kysymys: Pystyisitkö sitoutumaan linnun hoitoon jopa loppuelämäsi ajaksi?? Jos vastasit myöntävästi edelliseen kysymykseen, niin kannattaa perehtyä harmaapapukaijoihin toki tarkemmin. 

Jos tämä teksti herätti sinussa kysymyksiä, niin vastaan niihin toki mielelläni. Ja jos muita papukaijojen omistajia en eksynyt tätä lukemaan, niin kertokaa toki omia ajatuksia/kokemuksia aiheeseen liittyen :) 

Lajiesittely: Harmaapapukaija - Lemmikkilinnut Kaijuli ry

Vertaistukea

Papukaijalajit eroavat toisistaan, siinä missä kissa- tai koirarodutkin. Jokaisella lajilla on omat  tarpeensa, ominaisuutensa ja käyttäytymismallinsa. Kirjoitettua tietoa papukaijoista löytyy lajikohtaisesti niin paperisena versiona, kuin sähköisessä muodossa internetistä. Mutta onko se sitä parasta tietoa? Toki näistä kirjoitetuista faktoista saa kattavan kuvan eläimestä, mutta todellinen tietous kehittyy ajan myötä, kun on tekemisissä itse eläimen kanssa. 

Harmaapapukaijaa pidetään yhtenä  haasteellisimmista papukaijoista sen stressiherkkyyden takia, koska tämä voi laukaista monia ongelmallisia käyttäytymismuotoja. En väitä, etteivätkö muut papukaijat reagoisi stressiin, mutta harmailla tätä ilmenee yleensä herkemmin. Stressi voi aiheuttaa höyhenten nyppimistä, apaattisuutta, jatkuvaa huutamista ja se muutenkin heikentää linnun hyvinvointia. Lisäksi harmaapapukaijat ovat äärimmäisen fiksuja ja tarvitsevat paljon virikkeitä ja tekemistä voidakseen hyvin. Sen takia lajikohtainen perehtyminen on oleellista myös papukaijojen osalta.

Itse olen ollut ylpeä harmaapapukaijan omistaja kohta jo kaksi ja puoli vuotta. Ennen Minnin hankkimista, etsin tietoa harmaapapukaijoista kaikista mahdollisista lähteistä, mitkä vain käsiini sain. Ja tämä ei ollut mikään nopea prosessi, vaan kesti reilusti yli vuoden. Luin harmaapapukaijoja käsitteleviä kirjoja, nettiartikkeleita ja foorumeita, sekä tutustuin kaikkiin mahdollisiin lajia käsitteleviin videoihin mitä vain löysin. Toki minulla oli pohjalla jo parinkymmenen vuoden yleinen kokemus papukaijoista, kiitos isäni lintuharrastuksen. Lisäksi olin ollut joitakin kertoja myös tekemisissä harmaapapukaijojen kanssa.

Näin jälkikäteen kun mietin kulunutta kahta ja puolta vuotta. Ja varsinkin sen alkutaivalta, voin sanoa, että Minnin tullessa minulle en tiennyt harmaapapukaijoista juuri mitään. Ennemminkin voin sanoa, että siitä tämän lajin oppiminen vasta alkoi. Uusia asioita tuli vastaan ei nyt päivittäin, mutta viikoittain. Monta kertaa meni tällä pojalla sormi suuhun, että mitähän nyt pitäisi tehdä. Tässä vaiheessa suurimmaksi avuksi osottautui vertaistuki, eli muut harmaapapukaijojen omistajat. Ja koska papukaijat eivät ole niitä yleisimpiä lemmikkejä, ei toisia harmaapapukaijan omistajia tullut joka kulmalla vastaan.

Kiitos hienon keksinnön, nimeltä internet, olivat muut harmaapapukaijojen omistajat kuitenkin tavoitettavissa. Tämä vertaistuki on osoittautunut minulle korvaamattomaksi avuksi yhteiselossa Minnin kanssa. Haluankin kiittää kaikki niitä joilta apua kysymyksiini sain, toivottavasti tunnistatte itsenne. Tämä saamani apu on innoittanut myös minua kirjoittamaan enemmän harmaapapukaijoista lajina, tähän blogiin. Koska tiedän että kaikki mahdollinen tieto tästä lajista tulee varmana tarpeeseen tuoreille harmaan omistajille.

Vauhdikas päivä, rauhallinen ilta

Minnillä tuntui olevan päivällä normaalia enemmän virtaa, ja sen kyllä käytöksessäkin huomasi. Neiti viiletti pitkin kämppää ja teki niin luvallisia kuin luvattomiakin juttuja. Pariin otteeseen sen joutuikin laittamaan ihan häkkiin asti rauhoittumaan hetkeksi, kun ei muukaan auttanut. Nyt illaksi tuo tirppa onneksi on saanut ylimääräiset energiansa purettua ja rauhottui mukavasti. Kulunut ilta onkin mennyt rauhallisesti televisiota katsellessa, samalla kun Minni on istua nököttänyt rinnan päällä ja nautiskellut rapsutuksista. Toisinaan sitä ajattelee että olisipa tuo aina yhtä rauhallinen. Mutta toisaalta silloin se ei olisi läheskään yhtä viihdyttävää seuraa, kuin se on yleensä. Me taidetaan vielä katsoa parit jaksot tuota sarjaa, ja sen jälkeen onkin nukkumaanmenoaika, niin linnulla kuin omistajallakin.

Tätä menoa jatkui vajaa pari tuntia yhtä kyytiä. :)

(aika kehnot hämäräkuvaus-ominaisuudet nokiassa)

Vajaa kolme viikkoa

Sen verran siinä meni. Tarkalleen ottaen 18 päivää, ennen kuin Minni uskaltautui koskemaan tuohon uuteen leluunsa ilman, että sitä olisi lahjonut makupaloilla. Hetki sitten päästin Minnin häkistään, missä se oli hetken aikaa ollut rauhoittumassa, kun meinasi olla hieman riehakkaalla päällä. Häkistä ulos tuleminen menee yleensä aina samojen rutiinien mukaan. Avaan häkin oven ja sanon Minnille että odottaa, sidon häkin oven kiipeilyverkkoon kiinni ja sen jälkeen pyydän Minniä lentämään kädelle. 

Minni saa parit rapsutukset, minkä jälkeen laitan sen häkin oven päälle. Tällä kertaa Minni meni ensimmäisenä tarkastamaan lelun luota, joka sijaitsee häkin päällä, että onko siellä vielä pähkinöitä. Pähkinät neiti oli sieltä aikaisemmin päivällä käynyt jo syömässä, joten tällä kertaa tyydyttiin siirtelemään palikoita. Yritin kuvaa ottaa tästä tapahtumasta, mutta tällä kertaa leikit keskeytyivät siinä vaiheessa, kun kamera saapui paikalle. Mutta pääasia on nyt se että ei ainakaan hukkaan mennyt tuon lelun hankinta. Varmasti jatkossakin tulee viihdyttämään Minniä.


*Edit

Siinä pari kuvaa todisteeksi ;)

Blenderi ilman kantta

Tämä on äärimmäisen hyvä vertauskuva siitä, mitä on asua papukaijan kanssa samassa taloudessa. Lauantain ja vapaapäivän kunniaksi kaivoin imurin siivouskaapista, ja ajattelin vähän imuroida enimpiä Minnin sotkuja kämpästä pois. Olohuoneen puolen kun olin imuroinut niin siirryin eteisen puolelle. En minuuttia kauempaa ehtinyt eteisen puolella olemaan, kun olohuoneen puolelta kuului jo siementen lentelyn kaltaista ääntä. Eteinen kun oli hoideltu niin palasin olohuoneen puolelle tarkastelemaan äänen syntyperää. Arveluni oli osunut aivan oikeaan, häkin ympäristössä oli puoli kourallista siemeniä pitkin lattioita. Minni itse oli tässä vaiheessa jo häkin oven päällä tyytyväisenä nakertelemassa pähkinää, minkä se oli todennäköisesti ruokakupistaan vaivalla etsinyt. Saattaahan tuo olla, että minulta oli jäänyt pari siementä imuroinnin jäljiltä lattialle, ja Minni kertoi sen tuollaisella 'armeijatyylillä': "Tuohon jäi vielä pas***" :D Joten uusi kierros häkin edustalla osoittautui tarpeelliseksi.

Eikä tässä vielä kaikki! Minnillä on taipumus sottaiseen syömiseen. Kuivaruoka (siemenet tms.) syödään yleensä ihan siivosti, mutta jos ruoka on kosteaa niin ruokailutapa muuttuu selvästi. Aivan sama onko kostea ruoka sitten jokin hedelmä, puuroa, vihanneksia tai vastaavaa. Jokaisen nokallisen  jälkeen päätä pitää ravistaa puolelta toiselle. Tämä tarkoittaa sitä että tämä kostea, ja pintoihin hyvin tarttuva ruoka lentelee sinne tänne. Aika ajoin Minnin häkin takana oleva seinä pitää pyyhkiä, kun se kirjaimellisesti näyttää siltä, että blenderiä olisi käytetty seinän vieressä täydessä vihanneslastissa.

Illan kuulumiset

Tänään Minni oli taas alkuillasta oma miellyttävä itsensä. Asiaan varmasti vaikutti myös se, että olin ollut työreissulla edelliset 1,5 vuorokautta, ja neiti saanut nauttia omasta laatuseurastaan täällä. Kotiin päästyäni normaaliin tapaan Minni häkistä ensimmäisenä ulos. Eikä sillä kestänyt kuin alle minuutti, kun oli jo olkapäällä kiehnäämässä poskea vasten. Siinä se ilta sitten menikin rapsuttelujen ja lentelyn parissa, kunnes kello alkoi olla jo sen verran, että neiti piti laittaa häkkiin rauhoittumaan etteivät kaikki naapurit herää ;)

 Nyt neiti on tuolla häkissä höpötellyt loppuillan mittaan koko repertuaariaan lävitse. On laskettu lukua, mumistu olemattomia, matkittu eläimiä ja komennettu itseään oksalle. Kovasti tuo on myös rapsutuksia tuolta orreltaan kysellyt, mutta nyt on aika sammuttaa valot huoneesta ja rauhoittua yöunille. Valot kun sammuivat niin häkistä kuului hiljaisella äänellä 'nyt nukkuu.. hyvää yötä'. Minni ja Miika kuittaavat tältä päivältä :)

Kysymyksiä sähköpostitse

Tänään tuli otettua käyttöön uusi sähköposti-tili vain tätä blogia varten. Osoite löytyy sivun oikeasta yläkulmasta, lokerosta 'Kirjoita meille!'. Kuvaus löytyy toki laatikosta, mutta kerrottakoon tässä hiukan laajemmin. Eli, jos jokin asia harmaapapukaijoista askarruttaa mieltäsi, niin otan mielelläni asian puheeksi blogissani. Tai jos haluat että kirjoitan jostain tietystä aiheesta harmaapapukaijoihin liittyen. Tarkoituksena saada aikaan tekstejä otsikolla: 'Lukijan kysymys: - '. Lisäksi jos sinulla on antaa ruusuja tai risuja, otan ne mielelläni vastaan.

harmaanelamaa@gmail.com

Päivittäinen tuoreruoka

Kävin aamulenkin yhteydessä kaupassa hakemassa Minnille hiukan hedelmiä ja mieleeni tuli, että miksi en kirjottaisi siitä jotain blogin puolelle. Tuoreruoka, eli vihannekset ja hedelmät, kuuluvat kaikkien papukaijojen luontaiseen ruokavalioon. Niitä tulisi olla tarjolla päivittäin. Tuoreiden ruokien lisäksi linnulle tulee olla tarjolla myös siemensekoitusta ja pellettejä. Tällä keinoin linnun ruokavalio pysyy monipuolisena ja terveellisenä. Kaikkien papukaijalajien ruokavalio ei kuitenkaan ole aivan identtinen, joten kannattaa perehtyä aina lajikohtaiseen ruokavalioon.

Selvittyäni lenkiltä sisälle, aloitti Minni ensimmäisenä huutelemaan häkistä, että ulos pitäisi päästä. Ei siinä auttanut muu, kuin avata häkin ovi ja päästää neiti ulos. Tapojensa mukaan Minni meni häkin oven päälle ja teki siitä tarpeensa. Tämän jälkeen se lensi perässä keittiönpöydän ääreen ihmettelemään, että mitä siellä kauppakassissa on. Tänään kaupan hevi-osastolta tarttui mukaan kiwiä, banaania, omenaa ja päärynää. Nämä ovat Minnille mielekkäämpiä tuoreruokia, kuin normaalisti tarjoiltavat vihannekset. Onko se sitten mausta kiinni, sitä en tiedä. Tuoreruoasta kun on kyse, niin on parempi tarjota linnulle pääasiassa vihanneksia, koska hedelmät sisältävät paljon enemmän sokereita. Samaa ohjetta noudatan itsekin, mutta toki voi hedelmillä silloin tällöin hemmotella.

Nostin pöydälle leikkuulaudan, veitsen ja ruoka-astian Minnin tarkkaillessa toimiani. Minni tykkää osallistua päivän askareisiin, ja kulkee yleensä huoneesta toiseen perässä. Ruokakuppien täytön seuraaminen on lähinnä itsestäänselvyys, ja jos neitiä ei silloin näy, niin voi alkaa jo miettimään mikä on vialla. Minni toki hoiti oman osansa hedelmien paloittelusta ja silppusi kuorittua päärynää pitkin pöytää minun pilkkoessa muita hedelmiä. Kun kaikki ainekset oli saatu pilkottua, niin pääsi Minni herkuttelemaan. Tällä tavoin tämä päivä käyntiin :) Loppuun muistuksena, jätä avokado sinne hevi-osastolle. Se on pienissäkin määrin myrkyllistä papukaijoille!

Kun nokka uppoaa lihaan..

Useampi ihminen on tullut minultakin kysymään: "Pureeko papukaijat?". Kun minulta tätä kysytään, vastaukseni on kyllä. Jotkut lintuharrastajat ovat muistaakseni maininneet jossain, että oikeilla tavoilla kasvatettu ja koulutettu lintu ei pure. Tiedän muutaman papukaijan omistajan, jotka ovat sanoneet etteivät heidän lintunsa ole koskaan purreet heitä. Tässä vaiheessa itselleni on tullut mieleen lähinnä vain yksi ajatus. Joko tällä linnun omistajalla on käynyt vain uskomaton tuuri, tai sitten hän ei fyysisesti käsittele lintuaan.

Se on kyllä totta, että oikeilla tavoilla kesytetty lintu ei pure omistajaansa ainakaan niin paljoin, kuin ei-kesy lintu. Mutta nollatilastoille en usko oikeasti kenenkään pääsevän. Yleisesti ottaen on kuitenkin selvää, että jos lintu omistajaansa puree, niin syy on yleensä omistajassa, ei linnussa. Jos lintu kokee tilanteen uhkaavana tai muuten epämiellyttävänä, on sillä vain kaksi vaihtoehtoa puolustautua. Joko lentää karkuun, tai ottaa nokallaan kiinni. Tällainen tilanne voi tulla vastaan esimerkiksi malttamattomalle linnun omistajalle, kun lintua yritetään kouluttaa astumaan kädelle. Mutta tämä on vain yksi esimerkki.

Papukaijat käyttävät keskenään kiistellessään myös nokkaa hyvin aktiivisesti, eli se on niille luonnollinen tapa puolustaa itseään. Ja kun villieläimestä on kyse, niin se luontainen käyttäytyminen on siellä linnun sisällä, koko ajan. Aivan sama kuinka kesy lintu sitten olisi. Internet ja youtube ovat pullollaan erilaisia lintujen koulutussivuja ja videoita missä käsitellään purevia lintuja. On totta että vääränlaisella käsittelyllä linnusta voi tulla 'purija', mutta ei takerruta tässä jutussa siihen aiheeseen, tai siihen, miten lintu saadaan koulutettua käyttäytymistavasta pois. Tämän teksti on suunnattu niille ihmisille, joilla on ajatuksissa oman papukaijan hankkiminen. Ja tekstin perimmäinen ajatus on herättää näitä ihmisiä todellisuuteen, jos heillä on jostain syystä sellainen ruusuinen kuva, että kesy papukaija ei pure ollenkaan. Itse olen Minnin kanssa selvinnyt yllättävän vähällä tähän mennessä, ja olen välttynyt isommilta haavoilta. Mutta olen kuitenkin itse tiedostanut sen, että tikkejäkin voi olla luvassa.

Miksi se papukaija sitten puree?
Yleisin syy tähän oli se, että lintu tuntee olonsa uhatuksi ja, puolustautuu puremalla. Tässä vaiheessa on turhaa alkaa torumaan sitä lintua, vaan voit katsoa itseäsi peilistä. Mutta tämä asiahan on selvä, monet eläimet puolustavat itseään puremalla tätä uhan aiheuttajaa. On myös muita syitä miksi papukaija voi purra. Aivan ensimmäisenä mieleeni tulee tilanne, missä lintu istuu olkapäällä ja säikähtää jotain/meinaa tippua. Eli refleksin omainen kiinni tarttuminen. Tällöin voi tulla ikävää jälkeä silmäkulmaan tai korvaan. Minni on pariinkin otteeseen meinannut tippua olkapäältä, mutta onnekseni neiti on ottanut nokallaan vaatteista kiinni.

Toinen tilanne mikä tulee mieleen on se, että jos sinulla on kaksi lintua mitkä istuvat olkapäälläsi, ja nämä kaksi alkavat nahistelemaan keskenään joko sinusta tai tilasta. Tuossa taistelussa voit joutua äkkiä kolmanneksi pyöräksi. Papukaijat ovat myös älyllisesti kehittyneitä ja pystyvät käsittelemään tunteita, kuten mustasukkaisuutta. Ne voivat olla sinun huomiostasi sen verran mustasukkaisia, että siinä joutuvat tulilinjalle linnun 'reviirille' tunkevat tyttö/poikaystävä tai vieraat. Lintu voi myös näpäyttää nokallaan sinua, jos ei ole tyytyväinen saamansa huomion määrään.

Ja tässä on vain pieni pintaraapaisu siihen, miksi papukaijasi saattaa sinua puraista. Mutta yhteenvetona voin todeta, että kyseessä on eläin joka käyttäytyy vaistojensa ohjaamana. Eli kannattaa tiedostaa se asia, että jos hommaat itsellesi papukaijan, niin varaudu siihen että saatat joutua paikkauttamaan itseäsi ihan ensiavussa asti. Mitä isompi lintu, sen pahempaa jälkeä ne saavat aikaan. Ja jotta ei nyt pelkän tekstin voimalla tätä juttua tässä kertoisi, niin laitetaan muutama kuvalinkki tehostamaan tekstin sanomaa.

Papukaija on terve kun se leikkii

Sanotaan että lapset ovat terveitä kun ne leikkivät, ja samaa voidaan sanoa  myös papukaijoista. Terve papukaija on aktiivinen, eloisa ja touhuaa koko ajan jotain. Sen lisäksi, että aikaa käytetään paljon sulkien pöyhimiseen, syömiseen ja omistajan huomioimiseen, niin käytetään sitä myös leikkimiseen.
Minnin kohdalla tämä pätee yhtä lailla. Valtaosan ajastaan tuo sulkapallo toki viihtyisi ihan vain rapsuteltavana. Mutta aina sitä ei vain jouda rapsuttamaan joten toisen on keksittävä muutakin tekemistä. Minnillä onkin noita leluja ja leikkipaikkoja vähän siellä sun täällä pitkin kämppää.

Papukaijat ovat yksilöitä, joten jokaisella on niitä omia juttuja mitkä parhaiten viihdyttävät. Toki myös löytyy sellaisia leikkejä ja leluja mitkä kelpaavat useimmille. Itse veikkaisin Minnille hauskimmaksi leikiksi tuon tavaroiden heittelyn häkin päältä. Häkin katolta löytyy Minnin lelulaatikko mikä sisältää kymmeniä eri leluja vessapaperirullasta aina pieneen pehmonalleen. Ja tämän laatikon tyhjentäminen lelu kerrallaan lattialle on oikein mukavaa, ainakin neidin mielestä. Itse saan tyytyä keräämään nämä lelut sitten takaisin alas heiteltäväksi. Toinen suosittu juttu meillä on tuo kiipeily ja roikkuminen milloin missäkin. Minnillä on nuo parit kiipeilypaikat täällä missä se voi toteuttaa kiipely- ja roikkumishalujaan.

Yksi normaali tapa Minnille kuluttaa aikaa.

Mieluisa leikki Minnille on myös temppujen tekeminen, kun tehdystä tempusta tarjotaan rapsutuksia tai pähkinää palkkioksi. Eli harjoitellaan erilaisia temppuja kuten siipien näyttämistä, moikkaamista, orrella ympäri kääntymistä ja vaikka mitä muuta. Tämä aktiviteetti ei kuitenkaan aina kelpaa neidille mutta kun Minni on sopivalla fiiliksellä niin tuon toiminnan parissa saa kyllä hyvän tovin kulumaan.

Itse näkisin asian tältä kantilta, että papukaija on terve kun se leikkii, mutta nämä fiksut kaverit tarvitsevat myös ne leikkinsä ja lelunsa pysyäkseen terveinä. Eli näe vaivaa sen eteen että keksit linnullesi tekemistä, niin yhteinen taipaleenne on sen myötä toivottavasti pidempi, mutta myös mieluisampi. Molemmille :)

Minnin monologi: 4 minuuttia papukaijan seurassa

Nyt saa tämä blogin päivittely tältä päivää riittää, joten laitetaampa lopuksi 4 minuutin tiivistelmä siitä, mitä meno täällä on parhaillaan koko päivän...  Joten hyvää viikonloppua kaikille :)

Sotkevatko papukaijat?

Tässä sellainen asia mitä hyvin moni on minulta kysynyt. Ja tässä tulee vastaus sen enempää kiertelemättä tai kaartelematta: KYLLÄ! Papukaijat ovat yksinkertaisesti oikeita ammattilaisia sotkemisessa. Sen lisäksi että ne saattavat paskoa pitkin poikin asunnossa vapaana ollessaan, ne ovat myös erittäin hyviä asioiden silppuamisessa. Ruokaa on kiva pistää vain palasiksi ja levittää sinne tänne, samoin leluja. Ja kaikki minkä voi, ja minkä saa silputa, ne myös silppuavat.

Lattialastalla vetelin olohuoneesta häkin- ja Minnin
kiipeylypaikan ympäristön yhteen kasaan.
Ja tässä on sitten ihan vain se, mitä neiti on tänään ehtinyt sotkemaan.
Ja vain pelkästään olohuoneesta.. Vielä jäi pari muuta huonetta ;P

Ja kaiken tämän hyvän lisäksi, papukaijat ovat erittäin tehokkaita pölyttäjiä. Ja nyt en puhu samasta pölytyksestä kuin mehiläisten kanssa ;D Untuvia pyörii jo heti siivouksen jälkeen pitkin kämppää. Ja hyllytasot peittyvät päivän parin päästä siivouksesta tasaisesti talia sisältävään, tahmeaan pölyyn, mikä lähtee pois vain kostealla rätillä pyyhkimällä. Toki ilmanpuhdistimilla voi saada pientä helpotusta aikaan, mutta täydellisestä siisteydestä pitäville voin sanoa vain, älä missään nimessä hommaa papukaijaa :D

Chiliä papukaijalle

Tämä voi monen korvaan kuullostaa todella oudolta. Miten papukaija voi syödä jotain niin tulista??Mutta tosiasia on, että useat papukaijat pitävät chilistä ja se on kaiken lisäksi vielä terveellinen lisä linnun ruokavalioon. Lisäksi, papukaijat eivät maista chilin tulisuutta samalla tapaa kuin ihmiset.

Minnille chili ei ole mikään uusi tuttavuus, vaan se on sitä aina silloin tällöin saanut, kun sitä on vain kauppareissuilta mukaan tarttunut. Itse olen antanut yleensä chilin tuoreena ja kokonaisena Minnille. Kokonaan tuo lintu ei sitä chiliä syö, vaan pääasiassa paloittelee sen pieniksi palasiksi ja syö sisältä siemenkodan ja pehmeämmän, vaalean osuuden. Toisinaan olen paloitellut chilin pikku pätkiksi, kuivattanut ja lisännyt sen jälkeen muiden ruokien sekaan. Tämä ei kuitenkaan ole osoittautunut niin hyväksi kuin tuoreena antaminen, ja valtaosa kuivatuista paloista onkin jäänyt syömättä.

Vieraisiin totuttautuminen

Minni ei ole tottunut olemaan vieraiden ihmisten käsiteltävänä, koska harva vieras on uskaltautunut tuota käsittelemään. Ja tämä johtuu pääasiassa tuosta linnun vahvasta nokasta, moni pelkää sitä. Kaveri oli eilen kyläilemässä, ja hän on yksi niitä harvoja ihmisiä, joka uskaltaa hieroa tuttavuutta Minnin kanssa. Asiassa on kyllä tullut huomattavasti kehitystä viimeisen parin vuoden aikana, vaikka vielä ei olla rapsutuksiin asti päästy. Kehitystä tämän tuttavuuden kanssa syntyy myös sen takia, että kaveri asuu vieressä, ja vierailee suhteellisen usein. 

Minni tulee kiltisti kaverin kädelle istumaan, ja saattaa jopa välillä tehdä eleen, että haluaisi rapsutuksia. Yleensä tämä ele on se, että neiti rapsuttaa itseään käden lähettyvillä, ja sen jälkeen painaa päänsä alas ja odottaa että rapsutettaisiin. Tähän saakka kaikki meneekin hyvin. Mutta siinä vaiheessa kun kaverin pitäisi Minniä alkaa rapsuttamaan ja alkaa siirtää kättään lähemmäs, pääsee salakavala Minni vauhtiin. Itse huomaan  tämän linnun käytöksestä, ja yleensä osaan kaveria myös asiasta varoittaa ajoissa. Linnun niskan ja pään höyhenet nousevat pörhölle, pupillit zoomaavat edestakaisin koko ajan ja katse seuraa sormia. Ja sen jälkeen kun sormet vain ovat riittävän lähellä, yrittää Minni napata kiinni. Harvoin tuo kovaa puree, mutta kiinni ottaa kuitenkin.

Rapsutuksia voi pyytää myös näin ;)

Ramppikuumetta(ko?)

Tätä olen useaan otteeseen miettinyt Minnin kohdalla, että tästäkö on kyse. Siinä vaiheessa kun neidin sanaisen arkun kansi on sepposen selällään ja juttua lentää, niin arkku yleensä pamahtaa kiinni tasan siinä vaiheessa kun kamera kaivetaan esille. Sen jälkeen tulee normaalisti vain varovaista viheltelyä ja epämääräisiä ääniä, kunnes kamera laitetaan pois ja uskaltaa taas höpötellä kunnolla. Tätä ei ole tapahtunut vain kerran tai kaksi, vaan tämä on ihan tuttu ilmiö. Olen myös kuullut muiltakin papukaijojen omistajilta kyseisestä käyttäytymisestä.

Onko kyseessä sitten tarkoituksen mukainen hiljeneminen ettei omistaja saa mukavaa kuvamateriaalia näytettäväksi kavereilleen? Vaiko ramppikuume? Sitä en tiedä. Minnistä on videomateriaali kuvattu reilun  parin vuoden aikana varmaan useita tunteja, mutta sellaista pätkää missä neiti höpöttelee avoimesti on kokonaismäärään nähden hyvin vähän.

Alla olevassa pätkässä ilmenee oikein hyvin se, mitä tällä hiljenemisellä tarkoitan. Ennen kuin kaivoin kameran esille niin Minni antoi kuulua ilmoille suurimman osan sanavarastostaan. Kyseltiin rapsutusten ja suukkojen perään, huudeltiin naapurin koiran nimeä ja haukuttiin perään etc. Mutta siinä vaiheessa kun kaivoin kännykän esille, että saisi ikuistettua tätä riemukasta höpöttelyä, niin kävi seuraavanlaisesti.

Siinä ei paljoa neiti puhua pukahtanut, vaan löysi selvästi paljon mielenkiintoisempaa tekemistä. Seuraavassa sitten pätkä, minkä olen onnistunut kuvaamaan niin ettei Minni ole kamerasta välittänyt.

Juttua riitti huomattavasti enemmän tuossa pätkässä ;)

Pähkinöillä lahjomista

Niin se vain menee, että lahjomisella saa selvästi tulosta aikaan, ainakin kun Minnistä on kyse. Palauteltiin tuossa Minnin kanssa klikkerin käyttöä ja palkitsemista takaisin muistiin, ja sitten aloitettiin lähestymään tätä uutta 'leluhirviötä'. Paljoa ei rohkaisua enää tässä vaiheessa tarvittu. Pari kertaa palkitseminen siitä että nokalla koskee lelua, ja sen jälkeen neiti haki jo pähkinöitä lelun päältä ja varovaisesti kokeili nokallaan lelun puupalikoita. Eli nyt on jää murrettu uuden lelun osalta.

Lisäksi opeteltiin vähän perustemppuja siinä ohessa, eli jalalla moikkaamista, siipien näyttämistä ja ja hiukan eläinääniä. Sen jälkeen kun mielenkiinto treenailuun Minnillä lopahti, siirryttiin tähän sohvalle blogia kirjoittelemaan. Minni vain tuppaa hiukan hankaloittamaan tätä touhua hyppimällä näytön edessä.

Papukaijan lelulaatikko..

Ei ole Minni vieläkään uskaltautunut puolta metriä lähemmäksi tuota uusinta leluaan, joten piti nostaa hökötys tuohon näkyvimmälle paikalle huoneessa, eli olohuoneen pöydälle. Siinä se on koko ajan Minnin tarkkailun alaisena, eli eiköhän tuo jossain vaiheessa uskaltaudu siihen koskemaan. Itse olen kovin yllättynyt siitä että neiti ei ole tuohon leluun koskenut, koska tähän mennessä ei ole lelua ollut mihin ei olisi ilmestymispäivänä kajottu. Olen kyllä muiden lintujen omistajilta kuullut, että uudet lelut kierretään yleensä aluksi kaukaa, mutta Minnin kohdalla tämä on uutta.

Mutta miksi aina uusia leluja? Papukaijojen kohdalla tämä menee hiukan samalla tavalla kuin lapsienkin kohdalla. Joku lelu on kestosuosikki, kun taas jotkin lelut jaksavat viihdyttää oman aikansa ja käyvät sen jälkeen tylsiksi. Tämän takia täytyy sitten uusia leluja kehittää linnulle, että toisella riittää tekemistä lelujen kanssa, ja huonekalut ym. 'kiellettyjen listalla' olevat tavarat jäävät linnun nokalta rauhaan. Kätevä tapa on myös kierrättää leluja, eli ottaa leluja joksikin aikaa pois linnulta ja antaa sama lelu takaisin vaikkapa parin kuukauden päästä.

Yleinen kohtalo papukaijan leluilla on, että ne päätyvät pieneksi silpuksi. Papukaijan nokka on tehokas työkalu ja se soveltuu mitä parhaimmin materiaalien paloitteluun. Ja mitä suositumpi lelu on, sen nopeammin se yleensä tuhotaan olemattomiin. Tästä syystä olisi kannattavaa löytää ne suosituimmat lelut ehkä sieltä halvimpien tai itse tehtyjen joukosta, jottei kukkaro liikaa siitä kärsisi. Tosin näin omistajan näkökulmasta on mukavaa seurata miten lemmikki tykkää lelustaan ja keskittyy sen tuhoamiseen, oli se lelu sitten halpa tai kalliimpi ;)

Arvon lukijat :)

Vastailkaa ihmeessä tuohon kyselyyn tuossa sivun oikeassa ylälaidassa. Se auttais hieman minua valitsemaan aihealueita mistä tänne sit kirjoittelee, kun tietää hiukan kohderymästäkin jotain. Iso kiitos :)

Uuden lelun vieroksuntaa

Vielä sai Minnin uusi lelu pitää koskemattomuutensa, ainakin toistaiseksi.. Useamman tunnin tuossa neiti sitä kierteli ja kaarteli, mutta puolta metriä lähemmäksi ei toinen uskaltanut kuitenkaan mennä. Tämä pelottava hökötys oli koko päivän ollut häkin vieressä akvaarion päällä, että Minni siihen pikkuhiljaa tottuisi. Pitää antaa sen olla näkösällä edelleen niin kyllä sitä sitten jossain vaiheessa uskalletaan mennä repimään.

Papukaijan omistaja + Toys"R"Us =

Tämä yhdistelmä nyt ei tiedä mitään muuta kuin Minnille uusia leluja. Tai no tässä tapauksessa yksi lelu. Tuossa kun töistä pääsin ja ajelin Toys"R"Us:n ohi ja näin isot mainoskyltit pihassa missä luki:  "varastomyynti". Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus, että nyt käyn katsomassa millainen lelutarjonta tuolla on papukaijan omistajan näkökulmasta. Joten auto parkkiin ja leluja katselemaan.

Ovesta kun sisälle pääsin, ajattelin heti että tässä taitaa vierähtää hetki jos toinenkin. Oli hyllyä hyllyn perään ja sekalaisia tavarakasoja niiden välissä. Mielessäni oli kuitenkin selvä ajatus asiasta, että puuleluja tässä nyt etsitään. Hetken siinä sain hyllyjen välikköjä kierrellä, kunnes vihdoin ja viimein löytyi se ainoa oikea välikkö. Jopa yksi kokonainen hyllyllinen erilaisia puuleluja. Tovin olin leluja jo ehtinyt siinä hypistelemään, ja kerennyt valitsemaan pari erilaista vaihtoehtoa ostoslistalle, kun paikalle saapui noin 3-kymppinen naismyyjä tarjoamaan apuaan:

- Päivää. Voisinko olla jotenkin avuksi?
- Kiitoksia, mutta eiköhän tää tästä omin voimin onnistu kun löyty tää oikea hylly.

En sen enempää tähän myyjään huomiota kiinnittänyt, vaan jatkoin tavaroiden pyörittelemistä käsissä. Kauaa en ehtinyt leluja näpeissäni pyörittelemään kun tämä samainen naismyyjä pääsi taas ääneen:

- Tämä tuote on ollut tosi suosittu, paljon on myyty.. ja on useampi asiakaskin kehunut.
- Hmm ok.....
- Ja tässä toinen oikein kiva tuote mikä on ollut suosittu (myyjä piti käsissään puista xylofonia)
- Minkäs ikäinen lapsi teillä on?? Nää puiset lelut on kyllä ollu tosi suosittuja ihan tuollaisten 0-4 vuotiaiden leluina..
- Reilu kolme vuotiashan tuo on, tosin se on papukaija...

Jo hetken pienen luulin että myyjä heittää vielä kysymyksellä, kun ehti suunsa avaamaan, mutta jäi sitten pariksi sekunniksi monttu auki jähmettyneenä seisomaan. Tulin samalla siihen tulokseen että ihminen voi todellakin punastua jopa kahdessa sekunnissa :D Tämän jälkeen myyjä otti jalat alleen ja poistui mitään sanomatta takavasemmalle. Mikähän sille mahtoi nyt tulla? ;)

Siinä se sitten olisi, Minnin tuorein lelu, ja samalla ensimmäinen lelu mihin neiti ei ole koskenut ensimmäisen tunnin sisällä. Normaalisti uudet lelut on otettu miltei heti käsittelyyn, mutta tuo nyt taitaa olla sen verran pelottava hökötys että sitä on nyt tunnin verran tarkasteltu sopivan turvallisen etäisyyden päästä. Pitänee ottaa tuo nenän eteen itselle ja leikkiä menemään niin eiköhän tuo Minnikin uskallaudu siihen koskemaan.

Asiaa kakasta...

Ja ihan vain lemmikkilintujen jätöksistä :D Tässä sellainen aihe, joka saattaa joidenkin mielestä olla varsin vastenmielinen, mutta taas toisaalta varsin arkipäiväinen asia lemmikkilintujen omistajille, kuin myös esimerkiksi kissojen ja koirien omistajille. Itse olen huomannut jutellessani muiden lintujen omistajien kanssa, että on yllättävän helppoa puhua lintujen jätöksien koosta, ulkonäöstä tai väristä. Sivusta kuuntelijoiden kasvoilla on tosin joskus ollut ihan näkemisen arvoisia ilmeitä.

Selailin eilen illalla birdchannel.com sivustoa ja törmäsin siellä lintujen kakasta kertovaan artikkeliin. Juttu on kovin kattavasti kirjoitettu, ja siitä voikin sanoa, että se pitää sisällään melkeimpä kaiken mitä linnun omistajan tarvitsee lintunsa jätöksistä tietää. Teksti käsittelee asioita lintujen ulosteiden erilaisesta värityksestä ja ulkonäöstä aina linnun kouluttamiseen sisäsiistiksi. Ihan oli lukemisen arvoinen teksti tuo oli.

Tästä itse artikkeliin.

Pureksittavaa Minnille :p

Tuli taas käytyä ostamassa Minnille hiukan tekemistä tuolta eläinliikkeestä, sekä prismasta. Tällä kertaa elukkakaupan puolelta tarttui mukaan taas hunaja-siementankoja, joista tuo lintu tuntuu tykkäävän oikein paljonkin. En sitten tiedä varmaksi että kummasta syystä, paloittelemisen ilosta vai ruoan maun takia. Lisäksi matkaan tarttui koirille tarkoitettuja, kuivattuja 'nahkatossuja'. Nämä ovat osoittautuneet aikaisemminkin oikein hyviksi jemmapakoiksi prismasta mukaan tarttuneille pähkinöille ja muille herkuille. Minni saa mieluista tekemistä, kun piilotan pähkinöitä tossujen sisälle ja ripustan niitä roikkumaan eri paikkoihin. Toisella saattaa mennä pitkä tovi pähkinöitä etsiessä ja tossuja silputessa. Ja samalla nokka saa tehokasta kulutusta.

Tuo edellä mainitsemani eläinliike sijaitsee ihan tuossa kivenheiton päässä, ja sen palveluita tulee suht usein hyödynnettyäkin. Valitettavaa vain on se, että heillä ei ole oikein kunnon tarjontaa tuotteissaan isoille linnuille. Perus siemensekoituksia ja siementankoja löytyy, mutta muuten kaikki lintutavara onkin suunnattu oikeastaan peipoille, undulaateille ja neitokakaduille. Itse tulee hyödynnettyä tuota koiratarvikepuolta melkein enemmän kuin lintupuolta, koska sieltä löytyy paremmin kulutusta kestäviä puruleluja Minnille. Mutta toivottavasti tänään täyttämäni asiakaskysely poikii laajempaa valikoimaa liikkeen lintutuotteisiin, ja en pahaksi laittaisi vaikka voittaisin arvonnassa olevan 50€ lahjakortin samalla. Sillä sais Minnille muutamaks vuodeks ainakin niitä nahkatossuja ;D

Kiipeilyverkon hienosäätöä

Reilu kuukausi sitten Minnille tekemäni kiipeilyverkko on osoittautunut oikein mieluisaksi kiipeilypaikaksi tuolle sulkapallolle. Suunnitelma ja toteutus onnistuivat mielestäni tekohetkellä paremmin kuin hyvin, mutta viikkojen kuluessa köysi alkoi kuitenkin menettämään jämäkkyyttään. Tämä tietenkin aiheutti pohdintaa, että millä tämän verkon nyt saa pitämään muotonsa. Yksi vaihtoehto olisi toki ollut se, että olisin tehnyt kattoon yhden reiän lisää ja ripustanut verkon kulmistaan kiinni. Ajatuksena tämä reikien kattoon teko ei kuitenkaan houkuttanut, joten piti keksiä jotain muuta. Lopun viimein sainkin ajatuksen siitä että harjanvarresta saan sopivan tuen tuolle verkolla. Jälkikäteen tämä osottautui hyväksi ja halvaksi vaihtoehdoksi. Halpahallista haettu harjanvarsi kustanti huimat 1,5€ ja sen sai kiinnitettyä verkkoon helposti jemmassa olevalla rautalangalla. Eli vähällä selvisi tästälkin projektista. Nyt voi taas keskittyä keksimään uusia virikkeitä tuolle linnulle.

Uusi kiipeilypaikka

Vaikka Minni on tässä taloudessa asustanut jo reilu pari vuotta, niin silti se löytää näköjään uusia paikkoja missä leikkiä ja tehdä pahojaan. En nyt sitten oikein vielä tiedä, että kumpaan kategoriaan tämä seuraava sitten sijoittuu. Tällä kertaa Minni tajusi että olohuoneen ikkunalla olevat paneeliverhot soveltuvat suhteellisen hyvin kiipeilyyn, ja kun niitä pitkin kiipeää katon rajaan niin näkee mukavasti pihan tapahtumat. Toisin sanoen, uutena juttuna tämä tuntuu neitiä houkuttelevan, ja pihan tapahtumia onkin käyty jo pariin otteeseen seuraamassa katon rajasta.